lauantai 27. tammikuuta 2018

SMOOTHIET SÖPÖISSÄ KULHOISSA


En yleensä osta reissuiltani juurikaan mitään kotiinvietävää, ja tällä viimeisimmällä matkalla minulla oli vain pienehkö rinkka mukana, joten sekin rajoitti minkään ylimääräisen hankkimista. Matkoilta löytyisi kyllä aina tosi hienoja astioita, mutta keittiöni säilytystila on kovin rajallinen ja muutenkin pyrin suosimaan tavaroiden omistamisessa vähemmän on parempi -periaatetta.

Balilla kuitenkin astia-apajat oli niin mahtavat, että pakko oli jotain tuoda. Hankin muutaman kookoskulhon ja puisia aterimia – nämä kaikki menivät pieneen tilaan ja eivät painaneet juuri mitään, joten siinäkin mielessä ne oli helppo tuoda.


Kulhot pääsivätkin heti tositoimiin, näiden avulla saa tehtyä niin söpöjä smoothiebowleja. <3 Makukin oli heti jotenkin parempi. ;)

Tein kaksi eri makuversiota, tässä summittaiset ohjeet, vaikkei nämä nyt mitään rakettitiedettä ole..

Mustikka-karhunvatukka ja vadelma-mangosmoothiet

1 pakastettu (ja viipaloitu) banaani
2 kauhallista (scoop) mieleistäsi proteiinijauhetta
1 dl paksua kookoskermaa
pieni loraus sitruunanmehua
kivennäisvettä tarpeen mukaan notkistamaan massaa

+
1/2 dl pakastemustikoita
1/2 dl pakastettuja karhunvatukoita

tai
1/2 dl pakastevadelmia
1/2 dl pakastettuja mangokuutioita

Huom. suosi mahdollisuuksien mukaan kotimaisia marjoja niin niitä ei tarvitse kuumentaa ennen käyttöä. Aja ainekset blenderissä tasaiseksi massaksi, lisää nestettä tarpeen mukaan. Paksumman, nicecream-tyyppisen smoothien aikaansaamiseksi laita vain hyvin vähän nestettä. Kaada smoothie kulhoihin ja koristele haluamallasi tavalla. Syö heti sillä smoothiet sulavat nopeasti.


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig