lauantai 30. joulukuuta 2017

KOLMEN RAAKA-AINEEN MANTELIKEKSIT JA VUOSIKATSAUS


Lienee jälleen aika pikaisen vuosikatsauksen.

Blogin puolella luetuimmat jutut top 3 vuonna 2017 olivat:







All time best -listalla porskuttavat vuodesta toiseen Ihan paras vadelmainen raakajuustokakku (ja muutkin raakakakkupostaukset), sekä salaattikoostepostaus Kaikki elämäni salaatit (sis. 44 ohjetta).

Henkilökohtaisesti vuoden kovin juttu taitaa olla kustannussopimuksen allekirjoittaminen! Salaattikirja ilmestyy näillä näkyminen ensi kevään toukokuussa (kunhan nyt saan tässä vielä aineiston kasaan..).

Matkusteluvuosi 2017 oli aika Eurooppa-painotteinen, sillä vierailin
Marokon lisäksi BriteissäTsekeissäKreikassa ja Skotlannissa. Ensi vuonna sen sijaan tiedossa on ainakin pari kaukomatkaa, Indonesia ja Tokio on jo bookattu, jee!


Ehkä vähän hupsu, mutta kuitenkin itselleni merkittävä juttu oli myös kesällä alkanut hampaidensuoristusprojekti. Tämä oli merkittävää ehkä siksikin, kun vinot hampaani ovat vaivannut jo monen monta vuotta (tai oikeastaan aina), mutta vasta nyt sain tehtyä asialle jotain. Pitääkin muutenkin kirjoittaa projektista pian jonkinlainen väliaikatsekkauspostaus.

Menetyksiäkin on osunut vuoteen, ainakin Instagram-seuraajat saattavat tietää että kaksi suloista pupuani pomppivat viimeiset loikkansa tänä vuonna, rakkaat pienet karvatassut olivat ehtineet olla elämässäni jo 7 ja toinen peräti 10 vuotta. <3


Instagramista puheenollen yllä ovat vuoden tykätyimmät kuvat. Muutamia smoothiebowleja kuten odottaa saattaa, mutta myös ilahduttavasti blogissa julkaistujen reseptien kuvia. Ja ne bataattiranskikset peräti kahdesti!


Vuoden viimeinen resepti on nämä ihanan rapeat kolmen raaka-aineen mantelikeksit, jotka valmistuvat aika hujauksessa ja minimaalisella vaivalla.

Testasin ihan perusohjetta joka toimii sekin mainiosti, mutta mietin että kekseistä voisi tulla vielä kivempia jos niistä maustaisi eri tavoin. Ensimmäisenä tekisi mieli kokeilla ainakin vaniljakeksejä (lisäämällä vaniljauutetta) ja appelsiinikeksejä (lisäämällä raastettua appelsiininkuorta).

Mantelikeksit (n. 18–20 keksiä)

3 dl mantelilastuja
1 suuri (luomu)muna tai aquafabaa
4–5 rkl kookossokeria

Vispaa sokeria ja munaa reippaasti noin minuutin ajan. Kookossokerin tilalla voi käyttää myös muuta sokeria, mutta nestemäinen makeutus ei tässä oikein toimi. Kananmunan tilalla voi kokeilla aquafabaa, en ole tätä itse testannut mutta internetin mukaan sen pitäisi toimia hyvin.

Sekoita mukaan mantelilastut. Nostele leivinpaperilla päällystetylle pellille noin 1/2 ruokalusikallisen kokoisia kekoja ja litistä ne litteiksi. Mitä litteämpiä keksejä, sitä rapeampia ne ovat. Sekoittele myös taikinaa vähän väliä etteivät kananmuna ja sokeri pääse erkaantumaan toisistaan. Keksit leviävät paistettaessa jonkin verran joten jätä keksien välille hieman tilaan.

Paista 170-asteessa n. 10 minuuttia, pyöritä pelti ympäri ja paista toiset n. 10 minuuttia. Keksit saavat ruskistua kunnolla mutta älä anna niiden palaa. Anna jäähtyä hetki ja irrota alustasta. Keksit säilyvät rapeana suljetussa astiassa. Jos ne pääsevät pehmenemään niin voit rapeuttaa keksit uudelleen lämmittämällä niitä hetken uunissa.


PS. Muistutan vielä edellisen postauksen printattavasta vuosikalenterista vuodelle 2018, käy lataamassa omasi!
SHARE:

2 kommenttia

  1. kiitos reseptistä. Ihanan simppeli ja kuitenkin niin hyviä!

    VastaaPoista

Blogger Template Created by pipdig